Maisema oli todella kaunis. Poika oli vaeltanut päiväkausia löytääkseen mieluisansa paikan. Nouseva aurinko värjäsi viisi jyrkkää kukkulaa ja niiden päällä kasvavan korkean heinän punaiseksi. Kauempana horisontissa näkyvät toiset viisi kukkulaa heinineen olivat jo käpertyneet yön vaippaan.
Juostessaan kohti korkeinta kukkulaa Poika ei kuitenkaan katsellut maiseman kaunista rauhallisuutta, vaan juuri sitä mikä tuon rauhan oli rikkonut. Pyöreä savuava kiekko oli pysähtynyt kahden suurimman kukkulan väliin, ja hyvä niin sillä niiden takana ei ollut muuta kuin syvä rotko.
- Hei siellä! Huusi Poika hengästyneenä nähdessään kummallisimman otuksen, mitä kuvitella saattoi. Ja hän osasi kuvitella paljon.
- Entä vakuutus?! Lupasivat pehmeintä avaruusaikojen välistä matkaa. Valovuosia ennen ensimmäistä huoltoa. Häpeällistä, todella häpeällistä! Kunhan pääsen takaisin niin painun suoraan johtokunnan puheille. Saavat tarjota loputtomasti alennuksia ja kylkiäisiä että suostun ikinä enää niiden aluksiin astuvan käpälällänikään!, karjui outo valkoinen otus silmät punaisina.
- Huomenta, koitti Poika taas aralla äänellä.
- Mutta entä lehdistö?, kelju hymy nousi valkoisen otuksen huulille. – Jospa uhkaisin heitä lehdistöllä? Hah! Tosiaankin voisin jättää kauppamatkaajan hommat lopullisesti ja vain nostaa palkkasekkejä, vain jotta olisin hiljaa. Eiväthän ne halua koko maailman tietävän millaisia rotiskoja nämä, Otus potkaisi sähisevää alustaan. – kulkupelit ovatkaan. Mainoksissa lupaavat hierovia penkkejä, tähitason äänentoistoa ja kaikkia mukavuuksia mitä vain voi tarvita kulkiessaan aurinkokunnan päästä päähän, Otus alkoi Pojasta näyttää hyvin mietteliäältä.
- Ketä olet?, Poika otti muutaman varovaisen askeleen lähemmäs. – Pitkät korvat, suuret hampaat, tuumi Poika itsekseen. – Punaiset nappisilmät, pitkät viikset, mutisi hän mietteliäänä.
- Hyvää musiikkia siinä kyllä oli, ja paljon. Niin ja elokuvia katsoin melkein koko matkan siinä hierovassa tuolissa. Oli kyllä aika kyytiä. Mutta mitä se myyjä niistä oikein sanoi. Että vievät paljon polttoainetta. Mitäs minä sellaisesta, onhan sitä huoltamoilla. Viime plutonium-kriisistähän on kulunut jo kolmen synnyn ja kierron aika. Ja huoltamot on mukavia paikkoja vähän jaloitella matkalla. Joskus vaan on niitä karmeita ryöstöhintoja. Siinäkin minkä ohi sujahdin. Ei sellaisia ketään maksa, Otus näytti kuin olisi äkkiä niellyt huulensa. – Ja seuraavan ohi kuuntelin musiikkia, Otuksen ääni hiljeni mutinaksi. –Seuraavalla oli kuulemma ollut punkkeja. Otin automaatista kahvia ja suljin silmäni, ihan vain hetkeksi..
- Niin minäkin!, huusi Poika kovaan ääneen. - Jopa enemmän kuin vain ummistanut silmäni, olin täydessä unessa kun törttöilit paikalle ja, Poika korotti ääntään yhä kovemmaksi.
– Herätit minut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti