23.11.06

3. He Tapasivat varpaalla

Maisema oli todella kaunis. Poika oli vaeltanut päiväkausia löytääkseen mieluisansa paikan. Nouseva aurinko värjäsi viisi jyrkkää kukkulaa ja niiden päällä kasvavan korkean heinän punaiseksi. Kauempana horisontissa näkyvät toiset viisi kukkulaa heinineen olivat jo käpertyneet yön vaippaan.
Juostessaan kohti korkeinta kukkulaa Poika ei kuitenkaan katsellut maiseman kaunista rauhallisuutta, vaan juuri sitä mikä tuon rauhan oli rikkonut. Pyöreä savuava kiekko oli pysähtynyt kahden suurimman kukkulan väliin, ja hyvä niin sillä niiden takana ei ollut muuta kuin syvä rotko.

- Hei siellä! Huusi Poika hengästyneenä nähdessään kummallisimman otuksen, mitä kuvitella saattoi. Ja hän osasi kuvitella paljon.
- Entä vakuutus?! Lupasivat pehmeintä avaruusaikojen välistä matkaa. Valovuosia ennen ensimmäistä huoltoa. Häpeällistä, todella häpeällistä! Kunhan pääsen takaisin niin painun suoraan johtokunnan puheille. Saavat tarjota loputtomasti alennuksia ja kylkiäisiä että suostun ikinä enää niiden aluksiin astuvan käpälällänikään!, karjui outo valkoinen otus silmät punaisina.
- Huomenta, koitti Poika taas aralla äänellä.
- Mutta entä lehdistö?, kelju hymy nousi valkoisen otuksen huulille. – Jospa uhkaisin heitä lehdistöllä? Hah! Tosiaankin voisin jättää kauppamatkaajan hommat lopullisesti ja vain nostaa palkkasekkejä, vain jotta olisin hiljaa. Eiväthän ne halua koko maailman tietävän millaisia rotiskoja nämä, Otus potkaisi sähisevää alustaan. – kulkupelit ovatkaan. Mainoksissa lupaavat hierovia penkkejä, tähitason äänentoistoa ja kaikkia mukavuuksia mitä vain voi tarvita kulkiessaan aurinkokunnan päästä päähän, Otus alkoi Pojasta näyttää hyvin mietteliäältä.
- Ketä olet?, Poika otti muutaman varovaisen askeleen lähemmäs. – Pitkät korvat, suuret hampaat, tuumi Poika itsekseen. – Punaiset nappisilmät, pitkät viikset, mutisi hän mietteliäänä.
- Hyvää musiikkia siinä kyllä oli, ja paljon. Niin ja elokuvia katsoin melkein koko matkan siinä hierovassa tuolissa. Oli kyllä aika kyytiä. Mutta mitä se myyjä niistä oikein sanoi. Että vievät paljon polttoainetta. Mitäs minä sellaisesta, onhan sitä huoltamoilla. Viime plutonium-kriisistähän on kulunut jo kolmen synnyn ja kierron aika. Ja huoltamot on mukavia paikkoja vähän jaloitella matkalla. Joskus vaan on niitä karmeita ryöstöhintoja. Siinäkin minkä ohi sujahdin. Ei sellaisia ketään maksa, Otus näytti kuin olisi äkkiä niellyt huulensa. – Ja seuraavan ohi kuuntelin musiikkia, Otuksen ääni hiljeni mutinaksi. –Seuraavalla oli kuulemma ollut punkkeja. Otin automaatista kahvia ja suljin silmäni, ihan vain hetkeksi..
- Niin minäkin!, huusi Poika kovaan ääneen. - Jopa enemmän kuin vain ummistanut silmäni, olin täydessä unessa kun törttöilit paikalle ja, Poika korotti ääntään yhä kovemmaksi.
– Herätit minut!

2. Nopea Herätys

Poika heräsi rytinään. Puut hänen maakuupaikkansa peittona olivat suhisseet jotain tapahtuvaksi jo puoli päivää, mutteivät olleet tohtineet herättää poikaa vain huolestuttaakseen tätä. Keskenään hiljaa he paistattivat kaunista päivää ja heräileviä varjoja. Olivat tottuneet Pojan aamuäreyteen ja antoivat pehmeän ruohomaton tuudittaa häntä.

Korkea vihellys toi Pojan takaisin matkoiltaan unimaasta. Hän avasi silmänsä auringonpaisteeseen ja sulki ne samoin tein. Herääminen ei ollut hänen mielipuuhiaan. Etenkään kesken makoisten unien, kuten nyt.

- Mitä minä äänistä välitän, ei nekään minusta, mutisi Poika. Hän käänsi kasvonsa pois auringosta ja palasi uniensa suloiseen maailmaan.

- Varo oksiasi, sieltä se tulee. Jalava katseli taivasta halkovaa valojuovaa. Mikäli Jalavalla olisi ollut kiikarinsa nenällään, joutuisi hän ihmettelemään, miksi pyöreä kiekko vetää liekkijonoa perässään. Ja vielä enemmän tämän päätä vaivaisi, mitä tuo pitkähampainen valkea kani huutaa ja hakkaa lasikuvun sisällä? Vanhan puun mielenterveyden onneksi Leppä ei ollut palauttanut lainaamiaan kaukonäkölaseja.
- Lupaan siivota kun herään, vielä muutama minuutti. Mutisi poika unissaan kun villisti kieppuva kiekko suhahti hänen ylitseen. Jalavat käänsivät katseensa pois eivätkä nähneet kuinka vauhkokatseinen kani pyöri ympäri lasikupua kiekon tunkeutuessa tiheän oksiston läpi, vaappui vinossa toinen puoli maata viistäen kuin siipirikko hanhi toissaviikolla ja lopulta törmäsi suurella rytinällä kahden kukkulan väliin, jonne jäi savuten.

- Olen jo hereillä, täysin hereillä. Ei tarvitse huutaa! Kouluun, kyllä, kouluun menossa. En myöhässä, pihalla jo. Eväät? Jätinkö muka eväät? Pölpötti poika hätääntyneenä pompatessaan pystyyn. Viimeiset sanat hiljenivät kuiskaukseksi hänen jäädessä tuijottamaan maassa ammottavaa höyryävää kääntyneen maan viivaa, jossa madot pakenivat äkkinäistä auringonvaloa takaisin syviin multiin.
- Lupasin etten itke, olen jo iso poika. Isot ei pelkää. Tyynnytti poika itseään ja seurasi katseellaan tumman ruskeaa pelästyneen maan viivaa kohti savuavaa kiekkoa, joka vielä hetki sitten oli liihottanut taivaan halki kuin vallasta syösty kuningas, keräillen toisella kädellä arvovaltansa ja toisella viittansa rippeitä.

- Mistä? Kysyi Poika sanattomana.
- Hrum.. Puhisi Jalava syvään.
- Taivaaltahan se, avusti toinen puista.
- Mikä? Poika ei saanut suustaan kuin yhden sanan kerrallaan.
- Puuh.. Oksa katkesi.
- Käy kysymässä, vastasi jälleen toinen Jalavista, meidän kun on niin kovin hankala liikkua. Kihti varmaan, vai mitä arvelet kuomaseni?
- Kihtipä hyvinkin vanha ystävä.
- Mutta eihän kiekot puhu! Raivostui Poika. Olihan hänet herätetty kesken makoisien unien, jossa hänen eteensä oli ilmestynyt aina vain korkeampia pinoja lettuja.
- Viisas Poika olet, ei sitä voi kiistää, eihän? Kysäisi Jalava toiselta.
- Totisesti viisas. Ja nokkela, mutta myös sikeäuninen. Et huomannutkaan että kiekossa oli matkustaja. Jalavan vielä puhuessa verkkaiseen tapaansa ponnahti savuavan kiekon kupu auki. Poika oli saanut tarpeekseen puiden hitaudesta ja lähti juoksemaan alusta kohti. Samalla toisteli hän itselleen,
- Olen iso poika, isot ei pelkää. Lupasin etten itke, lupasin etten itke.

1. Syvällä Siimeksessä

- Jotain taas tulee, köhisi Jalava vanhus puhaltaen naavaa suupielestään
- Mitenkä sitä on nyt alkanut jatkuvasti tapahtua, vastasi vanhan jalavan Kumppani

- Alkaa pian juuret suoristua tästä jännityksestä
- Niin eihän ole kun puoli vuosisataa kun se mukava kottarainen toi tullessaan Lepän siemenen
- Ja sen jälkeen ei sitä rauhaa ole saanutkaan. Jatkuvaa suunsoittoa. Kaikki uutta ja jännittävää, pölisee pian naakoillekin. Oikein kaveeraa ja sitten saadaan varjella kaarnojamme. Sano minun sanoneen.

- Koit teidät syököön! Huudahti notkea viheriöivä Leppä
- Taas sitä ollaan menossa, kuiskasi Jalava hiljaa toverilleen. - Mikä nyt on hätänä, leppä hyvä?
- Pelasin leppäkertun kanssa lehvänoppaa. Olin hyvän matkaa voitolla ja tekemässä kasvuni komeinta heittoa. Oikein juuret vapisi ja oksat huojui, niin jännittynyt olin. Viskasin nopat kivikulhoon ja huomasin Kertun tirskuvan
- Kyllä sitä Kerttu saa hihittää siinä, missä puutkin. Ei siitä sovi tulistua, peliä se vain oli.
- Peliäpä hyvinkin, tuhahti nuori Leppä, ja millaista peliä!
Jalavat vaihtoivat alistuneen katseen ja huokaisivat
- No millaista?
- Kieroa, julmaa ja rikollista! Niin juuri, rikollista. Päästi minut tahallaan niin kovasti voitolle että uppoutuisin heittoihin!
- Niin, pitäähän kaikkiin tekemisiinsä keskittyä. Ei siinä mitään pahaa ole
- Mutta kun Kertun ystävät tekivät samalla tuhojaan minun viheriöivässä lehvästössä! Katso nyt, kasvatin tähän kauniiseen oksaan varta vasten ehjiä ja tasapaksuja lehtiä. Nyt kaikki on syöty ja repaleista! Kuvittelin Kertuista jotain parempaa kun on niin kaunis kuorikin. Ulkomuoto todella voi pettää! Rosvoja yhtä kaikki. Huijareita ja roistoja. Villissä lännessä mokomat petkuttajat olisi kieritelty tervassa ja höyhenissä, pantu juoksemaan kylänraittia pitkin kaikkien yleisen pilkan kohteena ja lopuksi lukittu vielä tyrmään. Vettä ja leipää mokomille. Leipäkin on liikaa! Eikö totta?

Leppä kääntyi katsomaan Jalava ystäviään, mutta he uinuivat jo puiden loputonta unta. Odottaen sadetta kuin ihmiset aurinkoa.
- Vielä noille piruille näytän, sen vannon kautta kiven ja epäonnisen äitini kannon, jäi tulistunut Leppä mutisemaan.